Kollegani kirjoitti aikaisemmin päivystyksen ja koko KYS:n tilanteesta Savon Sanomissa. Itse myös laitoin ajatuksiani paperille ja tänään ne on julkaistu Savon Sanomissa.
Kiitos sairaanhoitajakollegalleni erittäin tärkeän keskustelun avaamisesta ( SS 27.8. ja SS 31.8.) Kiitokset reagoinnista myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärille ja Tehyn pääluottamusmiehelle ( SS 28.8.).
Yli 20 vuotta alalla työskennelleenä olen kuullut lukuisia perusteluita sille, miksi juuri nyt ei ole oikea aika nostaa hoitajien palkkoja. Tällä kertaa palkkojen nostojen esteenä on tuleva sote ja kuntien rahatilanne. Kuitenkin monia muita toimintoja ajetaan voimakkaasti eteenpäin projektien hintojen liikkuessa 200–800 miljoonan tienoilla riippuen siitä, rakennetaanko päällekkäisiä tietojärjestelmiä ja uusia neliöitä vanhojen tilalle vai luodaanko uusia hallintorakenteita. Raha ei siis kohdennu hoitotyöhön.
MYÖS POTILAIDEN SIJOITTELU on pielessä. Erikoissairaanhoidossa on resurssi- ja paikkapulan vuoksi potilaita, jotka eivät sinne kuulu. Päivystystä käytetään selviämisasemana. Mielenterveyspotilaat ajelehtivat paikasta toiseen ja päätyvät lopulta useimmiten päivystykseen.
Mikäli potilaat eivät kulje eteenpäin tai odotusaika päivystyksessä on pitkä, se ei johdu hoitajista, mutta hoitajat eri yksiköissä selittelevät potilaille, miksi hoitoon pääsy kestää. He, jotka nämä resurssit ovat alas ajaneet, eivät koskaan joudu itse tähän tilanteeseen kuntalaisten kanssa.
Milloin päästään tilanteeseen, jossa potilaiden hoitopolkuja ehditään aidosti miettiä ja oikea-aikaistaa siten, että erikoissairaanhoidon ovi ei käy niin tiuhaan?
Ruuhkautuneeseen päivystykseen saapuvat potilaat saattavat joutua odottamaan jatkohoitoa tai siirtoa perusterveydenhuollon yksikköön pahimmillaan lähes vuorokauden. Ongelmana ovat sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palvelut, jotka yksinkertaisesti eivät vedä henkilöstövajeen ja paikkapulan vuoksi.
Mikäli potilaat eivät kulje eteenpäin tai odotusaika päivystyksessä on pitkä, se ei johdu hoitajista, mutta hoitajat eri yksiköissä selittelevät potilaille, miksi hoitoon pääsy kestää.
Erikoissairaanhoitoon odottamaan jäävät potilaat eivät ainoastaan kuormita eri erikoissairaanhoidon yksiköitä vaan samalla maksavat kunnille todella paljon. Kun samaan hengenvetoon kunnat pitävät kukkaronnyörit tiukalla eivätkä salli erikoissairaanhoidon kustannusten nousta, yhtälö on mahdoton.
Kunnat ovat ajaneet perusterveydenhuollon ja palveluasumisen muotoja vähemmäksi olettaen, että ihmiset pärjäisivät kotona hyvinkin raskaiden kotiapujen turvin. Iso osa ei pärjää. Tästä syystä he saapuvat yhä uudelleen ja uudelleen samaan kehään.
SAIRAANHOITOPIIRIN kuntayhtymän puheenjohtaja Markku Rossi lausui, että mitään taikatemppua ei ole tilanteeseen ( SS 28.8.). Tämä pitää varmasti paikkaansa, mutta taikatemppujen sijaan tarvitaan poliittista tahtotilaa. Haluankin antaa vihjeen kuntien ja sairaanhoitopiirin päättäjille: Hoitakaa kukin kotipesä kuntoon. Arvostakaa meitä, jotka tuotamme sitä ”inhimillisesti parasta hoitoa” potilaille.
Hoitajien resursoinnissa on käytetty ratkaisuna henkilökunnan venymistä. Jokainen, joka alaa tuntee, tietää, mitä tapahtuu, jos hoitajat tekevät vain suunnitellut työvuoronsa: resurssit eivät riitä. Tästä kärsivät myös hoitotyön esimiehet.
Suurin osa hoitotyötä tekevistä kokee tekevänsä äärimmäisen tärkeää työtä. Se ei kuitenkaan korvaa kollegan käsiparia ja tukea tai tilinauhaa. Nautin itsekin työstäni ja ammattitaitoisista kollegoista ja tiedän voivani vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, mutta en nauti kuntien ja eri hallintoelinten pelistä, jossa hoitajat ovat nappuloina. Viime kädessä kärsijänä on kuitenkin potilas, joka useimmiten on jo maksanut palveluiden käytöstä työllään.
MIHIN KATOSIVAT kuntien koronatuet? Millä kunnat vastaavat perusterveydenhuollon tarpeisiin? Tuoko sote jotain uutta rakenteellisesti, että potilaat saadaan oikeisiin paikkoihin ja hoitopolut tarpeita vastaaviksi? Aletaanko vihdoin vahvistamaan ennaltaehkäisevää työtä kunnissa ja haja-asutusalueilla?
Eikö Kuopio halua olla hyvän elämän pääkaupunki ja toisaalta Kys näyttää esimerkkiä, kun tavoitellaan magneettisairaalastatusta?
Hoitajien palkkarakenne on uusittava, hälytysraha asetettava samalle tasolle kuin esimerkiksi lääkärikunnalla, resurssointi saatava kuntoon ja alalle tulevia sitoutettava yksiköihin pidemmillä sopimuksilla. Työhyvinvointiin pitää panostaa. Kollegan tavoin kehoitan päättäjiä ja sairaanhoitopiirin johtoa aidosti kuuntelemaan henkilöstöä!
Kirjoittaja on erikoissairaanhoidon päivystyksen sairaanhoitaja
