Julkisilla töihin ja takaisin?

Talviaikaan, kun lapset käy koulussa, linja-autovuorot kulkee muutaman kerran päivässä Kuopion ja Karttulan / Vesannon väliä. Nopealla silmäisyllä pääsisin yhdestä vuorosta, neljän tunnin odottelun jälkeen kotiin, mikäli liikkuisin julkisilla. Muista vuoroista puhumattakaan, kun teen epäsäännöllistä vuorotyötä. Useimmista vuoroista päätyisin kotiin vasta seuraavana päivänä. Polttoaineiden ja ajoneuvojen verotuksen kiristäminen syö kannattavuutta työn tekemiseltä ja toisaalta ajaa osan kuljetusyrityksistä konkurssiin, koska kulut kasvavat merkittävästi. Yksityisautoiluakaan ei siis tule kiristää liiaksi niin kauan, kun kunnilla ja valtioilla ei ole esittää todellista vaihtoehtoa yksityisautoilulle edes välttämättömien ajojen korvaamiseksi. Haja-asutusalueiden aikatauluja tulisi voida järkevöittää niin, että ne tukee muutakin liikennettä, kuin pelkästään oppilaitosten tarpeita, jotka ovat äärimmäisen tarpeellisia nekin. Vuorot Kuopion, Karttulan ja Vesannon välillä https://vilkku.kuopio.fi/76-kuopio-karttula-vesanto

Nyt on taas päivät lyhyitä ja sateisia. Linja-autopysäkkien lähimaastossa odottelee pieniä ihmisiä koulukyytejään yms. Osa näistä joutuu siirtymään pysäkeille varsin turvattomasti lähes koko matkalla Pitkälahdesta Karttulaan välisellä tieosuudella, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pyöräilyn ja muun liikkumisen tueksi olisi hyvä kaivella hieman vanhoja suunnitelmia Karttulan tien kevyenliikenteen väylien suhteen. Vaikka pala kerrallaan ja pikkuhiljaa, mutta tämä olisi merkittävä parannus turvallisuuteen kyseisellä tieosuudella, jossa tällä hetkellä sulkuviivan jälkeen on noin 5cm osuus pyöräilylle ja jalankulkijoille. Tämä tukisi myös kuntalaisten terveyttä ja tätä kautta tekisi säästöä kuntatalouteen pitkällä aikavälillä tarkasteltuna.

Mitä mieltä? Tulisiko kevyenliikenteen väyliä käytettyä? Motivoisiko se ihmisiä liikkumaan? Loisiko se turvaa kuntalaisille? Olisiko se yksi mahdollisuus kulkea töissä, ilman autoa, ainakin osan aikaa vuodesta? Mikäli olisi muutamia linjavuoroja enemmän niin jäsikö oma auto pihaan ainakin toisinaan?